Peter Sampo on Hämeenlinnan Jalkapalloseuran naisten edustusjoukkueen uusi päävalmentaja. Juhana Peltomaa jatkaa HJS:n U18-tyttöjen päävalmentajana.
Tiiviissä yhteistyössä toimivien ja yhdessä harjoittelevien naisten ja B-tyttöjen joukkueiden valmennusryhmä on rakennettu samojen periaatteiden varaan. Valmennusryhmässä korostuvat vahva yhteistyö ja monipuolinen ammatillinen osaaminen.
”Meillä on kasassa erittäin laadukas valmennusryhmä, jonka kanssa hyppäämme innokkaasti uuden sarjatason kimppuun. Ryhmän tekemisessä korostuu vahvasti yhteistyö ja yhteinen kehittymisenhalu. Naisten ja B-tyttöjen arki ovat kulkeneet käsi kädessä useamman vuoden ajan johtuen jo puhtaasti joukkueen ikärakenteesta, joten on luonnollista, että myös valmennus nojaa vahvan yhteistyön malliin”, Sampo kertoo.
Valmennusryhmään kuuluvat myös Marko Johansson, Jaakko Puronaho, Tommi Aaltonen, Simo Kimonen ja Ari Sainio. Puronaho, Aaltonen, Kimonen ja Sainio ovat olleet osa valmennusryhmää jo pitkään. Uutena kasvona ryhmään liittyvä Johansson toimii myös HJS:n ja yhteistyöseurojen valmennusosaamisen kehittäjänä.
B-tyttöjen apuvalmentajana toimii Toni Ollikainen, joka on niin ikään ollut pitkään mukana seuran juniorivalmennuspuolella.
Johansson toimii apuna joukkueen taktisella puolella ja vastaa videoanalysoinnista. Puronaho vastaa joukkueen maalivahti- ja fyysisestä valmennuksesta. Aaltonen, Kimonen ja Sainio ovat joukkueen apuvalmentajia Aaltosen toimiessa varsinkin Puronahon aisaparina.
Sampo hyppää naisten edustusjoukkueen peräsimeen innokkain mielin.
”Tämä on totta kai upea haaste, ei pelkästään minulle, vaan jokaiselle joukkueen jäsenelle pelaajia ja taustoja myöten. Valmennuksen tärkein tavoite on tehdä pelaajista entistä parempia ja rakentaa viime vuosina tehdyn työn päälle sekä viedä kaupungin nais- ja tyttöjalkapalloilua määrätietoisesti eteenpäin”, Sampo sanoo.
HJS valmistautuu Kansallisen Ykkösen kauteen, joka alkaa maaliskuun loppupuolella.
”Joukkue tulee olemaan viime kauden tapaan nuori, mutta niin ovat monet muutkin Kansallisen Ykkösen joukkueet. Joukkue on monilta osin kannattajille tuttu ja pyrimme jatkuvuuteen myös sillä saralla. Meillä on täydet edellytykset pärjätä Ykkösessä ja vähimmäistavoitteena on pitää Ykkösen sarjapaikka HJS:n hallussa”, Sampo linjaa.
HJS avasi naisten edustusjoukkueen päävalmentajahaun loppuvuodesta. Pesti herätti kiinnostusta ja neuvottelut etenivät parin ehdokkaan kanssa lähes maaliviivalle kariutuakseen viime metreillä. Miksi päävalmentajavalinnassa päädyttiin lopulta seuran omaan valmennuspäällikköön, joka on kaiken lisäksi mukana myös miesten valmennusryhmässä, HJS ry:n toiminnanjohtaja Mikko Hiltunen?
”Tätä mallia rakennettiin taustalla kaiken varalta. Neuvottelut ja rekrytointiprosessi venyivät haluttua pidemmälle, mutta olen tyytyväinen, että meiltä löytyi seuran sisältä tarvittava valmius ja ammattitaito johtamaan naisten edustusjoukkuetta. Sekä Peterin että Markon valmennusosaaminen ja tuntemus seuran pelaajista yhdistettynä pitkään joukkueen parissa toimineeseen muuhun valmennusryhmään luo meille erinomaiset edellytykset pärjätä Kansallisessa Ykkösessä. Valmennusryhmä on täynnä ammattitaitoa ja se rakennettu vahvasti nimenomaan tiimityön nimeen”, Hiltunen avaa.