Nestori Meltoranta on valittu U15-maajoukkueleirille, joka vietetään Eerikkilässä 4.‒7.3.
Meltoranta pelasi ensimmäiset maaottelunsa joulukuun alussa Espanjan neljän maan turnauksessa, jossa Suomi mittasi osaamistaan Meksikoa, Espanjaa ja Saudi-Arabiaa vastaan.
”Tosi kivalta tuntui, kun kutsu tuli ja pääsin pelaamaan Suomi-paita päällä. Meillä oli siellä joka päivä treenit, paljon palavereita ja myös vapaa-aikaa, jolloin saimme olla joukkueen kanssa rennosti”, Meltoranta muistelee.
Kahdessa ensimmäisessä ottelussa Suomi ei pysynyt Meksikon (6–0) ja Espanjan (4‒0) vauhdissa, mutta Saudi-Arabiaa vastaan tuloksena oli 2‒2-tasapeli.
”Ihan hemmetin kova taso siellä oli. Pallo liikkuu tosi paljon nopeammin ja kyllä meillä siinä kirittävää riittää. Itse pysyin mielestäni ihan hyvin mukana”, Meltoranta kertoo.
Pelaajat saivat leirin jälkeen henkilökohtaiset palautteet.
”Tekninen taito, että pystyy pelaamaan nopeammin pallon kanssa, oli suurin kehityskohde ja myös nopeus. Siellä on vastustajina isoja ja nopeita pelaajia, joten sitä puolta täytyy kehittää, jotta pysyy pelissä mukana.”
”Nepe” odottaa Eerikkilässä pidettävää maaliskuun leiriä.
”Pääsen mittaamaan taas omaa tasoa ja miten olen kehittynyt tänä aikana. Jos hyvin menee niin toukokuun alussa odottaisi uusi turnaus”, Meltoranta avaa.
U15 pelaa seuraavat maaottelunsa Slovakiassa 4.‒9.5.
Kuva: Kalevi Hämäläinen
26.07.2024 10.30 | Hauhon Säästöpankkisäätiöltä 8 000 euron avustus HJS:lle |
23.07.2024 15.44 | Alex Hård ja Mikko Lähteenmäki P19-futsaljoukkueen päävalmentajiksi |
15.07.2024 12.00 | Antti Viiman nauttii valmentamisesta |
12.07.2024 16.00 | Aikuisten harrasteturnaus 5v5-cup järjestetään Hämeenlinnassa elokuussa |
12.07.2024 12.04 | HJS mukaan Huuhkaja- ja Helmaripolun kehitysohjelmaan |
08.07.2024 16.00 | PM-turnauksen finaalipäivä - Kansallisen Liigan puheenjohtaja Mariet Louhento haastattelussa |