Hämeenlinnan Jalkapalloseuran futsalkordinaattorina toiminut Jyrki Rohamo on tätä nykyä seuran futsalvalmennuspäällikkö. Sopimuksen päivityksen myötä Rohamon tehtäväkenttään kuuluu seuran futsalkokonaisuuden suunnittelu ja järjestäminen sekä valmennuksen tukeminen.
“Jyrki on tehnyt mahtavaa työtä HJS-futsalin parissa. Olemme saavuttaneet asetettuja tavoitteita todella lyhyessä ajassa, joten meidän tulee vahvistaa kokonaisuutta myös Jykän sopimuksen osalta. Lisäksi seurassamme käynnissä olevan organisaatiouudistuksen yhteydessä on luontevaa muuttaa myös Jykän työnimike vastaamaan hänen konkreettista työtä seurassa”, sanoo Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry:n toiminnanjohtaja Tommi Laitila.
HJS-perheeseen liittyneen futsalmiesten edustusjoukkueen myötä Rohamon tehtäväkenttä laajenee junioripelaajista aikuisiin. Seurahistorian toisen futsalkauden tavoitteena on muutenkin toiminnan vakiinnuttaminen ja sen edelleen kehittäminen.
“Harjoittelun ja harjoittelusisältöjen sekä peli- ja turnaustoiminnan kehittäminen ovat tällä kaudella keskeisiä teemoja kuten myös toiminnan kokonaisvaltainen eteenpäin vieminen niin, että vuoden päästä meillä on myös tyttöjoukkueita futsalin puolella. Toivon, että futsal kehittyy sekä itsenäisenä lajina seuran sisällä että jalkapalloilijoiden harrastuksen monipuolistajana”, Rohamo kertoo.
HJS satsaa futsalissa myös valmentajakoulutukseen, joka näkyy jo syksyllä, kun seura järjestää Palloliiton koulutuksiin liittyvän futsalin C-kurssin.
“Panostaminen valmentajakoulutukseen heti toisena futsalkautena on tietoinen valinta. Sillä saadaan seuraan futsalosaamista ja luodaan alueellisia yhteyksiä muihin futsalia pelaaviin seuroihin. Kurssille on osallistumassa noin 20 henkilöä lähes 10:stä seurasta, joten yhteistyön rakentaminen alkaa välittömästi”, Rohamo toteaa.
Rohamolla on Uefan B-lisenssi sekä Palloliiton uudistuneen valmentajakoulutuksen kouluttajaoikeudet, jotka antavat lisävalmiuksia toimia myös seuran jalkapallopuolella. Monivuotisen valmennusuran näkemyksen ja kokemuksen omaava Rohamo toimii valmentajakoulutuksessa seuran koulutuksista vastaavan valmennuspäällikön Esa-Pekka Viinikan apuna eri valmennuskursseilla.
27.10.2023 12.00 | HJS Futsal -miesten kotiottelut 2023-2024 |
23.11.2022 17.20 | Futsalin vetovoiman kasvu näkyy Hämeenlinnassakin |
11.11.2022 13.30 | Jyrki Rohamosta HJS:n futsalvalmennuspäällikkö |
15.09.2022 14.14 | HJS perii Parolan Visalta miesten futsalin Kakkosen sarjapaikan |
05.04.2022 17.55 | Hämeenlinnan Jalkapalloseuran ensimmäinen futsal-toimintavuosi lähenee loppuaan |