17
TOU
19.00
Edustus, Suomen cup

FC Jazz - HJS   4 - 1

Seasons Stadion, Pori

HJS esiintyi hyvin, mutta tippui cupista - "Tulosta on tulossa aivan varmasti"

Hämeenlinnan Jalkapalloseuran 4. kierroksen Suomen cupin ottelu FC Jazzia vastaan sujui Porin Seasons Stadionilla alkukauden tutulla nuotilla. Pelaaminen on tasaista ja ajoittain erittäin mallikkaasti sujuvaa, mutta tulosta ei tule. Keskiviikkoiltana kotijoukkue Jazz oli maalipaikoissaan tehokkaampi ja tiputti HJS:n jatkosta maalein 4‒1 (2‒0).

HJS marssitti avauskokoonpanoonsa muutaman vähemmälle peliajalle alkukaudesta jääneen pelaajan ja nuorta voimaa. Matias Jokinen ja Matias Junna sekä A-juniorit Valtteri Lindberg ja edustusjoukkuedebyyttinsä suoraan avauskokoonpanossa tehnyt Atte Ora olivat kaikki tulessa ja esiintyivät hienosti, kun HJS ja Jazz pelasivat tasatilanteessa aina Jazzin 38 ja 43 minuutin maaleihin asti. Ajoittain HJS myös hallitsi peliä.

”Kyllähän siinä jälleen kerran kävi niin, että pelasimme hyvin, mutta tulos jäi piippuun. Sanoisin, että olimme jopa parempia pelillisesti ekalla nelivitosella, mutta vähän erikoiset maalit synkensivät jaksoa”, mietti HJS-valmennuksesta Atte Koivuniemi.

Erikoisilla maaleilla Koivuniemi viittasi ottelun erotuomariston ratkaisuihin, joista varsinkin Firminon rankkarista syntynyt avausmaali kuumensi HJS-penkin ja -pelaajien tunteita. Firmino ampui matalana pallona boksiin tulleen sivuvaparin alle puolesta metristä Sil Bosin käteen. Bosilla ei ollut aikaa reagoida tilanteeseen eikä käsikään ollut vartalosta valloillaan. Protestointi ei auttanut, vaan tuomiona oli rangaistuspotku eikä Firmino jättänyt Joonas Immoselle saumaa täplältä.

Toisessa maalissa Jazzille vihellettiin läheltä rankkarialuetta HJS-leirin mielestä jälleen heppoinen vapaapotku. Tästä maalista HJS saa ottaa tosin paljon myös omaan piikkiinsä, sillä Waltteri Riihimäen vapaapotku meni HJS-muurin läpi maaliverkkoon.

”Eipä siinä Sil yrittänyt, eikä edes ehtinyt, tehdä itseään isommaksi. Olisiko siitä pitänyt rankkaria tulla, mielestäni ei. Vapari tuli aika helposti myös, mutta sen ei olisi ikinä pitänyt mennä muurin läpi”, Koivuniemi mietti.

Vaarallisia maalipaikkoja ei kumpikaan joukkue pystynyt luomaan ennen Jazzin pilkkua, ellei sellaiseksi lasketa HJS:n vaparia noin 18 metristä aivan ottelun alussa. HJS sai rakennettua muutamia aihioita, mutta päättäväisyys oli hukassa. Paikkojen vähäisyydestä huolimatta Koivuniemi antoi posia ensimmäisen jakson esitykselle.

”Totta kai olen tosi tyytyväinen siihen, että pystyimme hallitsemaan. Vähemmän pelanneet ja A-nuoret esiintyivät todella hyvin ja ennakkoluulottomasti. He onnistuivat omissa rooleissaan hienosti. He ovat hyviä poikia, eivätkä jännitä liikaa.”

HJS:n peli sekosi hieman pilkkutilanteen jälkeen ja Jazz pääsi yrittämään lisämaalia pariin kertaan, mutta Immonen torjui sekä Riihimäen että Jegor Petrishinin yritykset. Näin tauon viettoon sateisella Seasons Stadionilla siirryttiin 2‒0-tilanteessa.

Toinen jakso

Ottelun toinen puolikas alkoi HJS:n osalta pahimmalla mahdollisella tavalla. Puolisen minuuttia kentällä ollut Joona Visavuori sai jalan auki noin 20 metrissä ja laukoi pallon HJS-puolustajan jalan kautta yli Immosen.

3‒0-maalista huolimatta HJS-pelaajien päät eivät painuneet alas. Hyvin taistellut hämeenlinnalaisryhmä ei antanut pelin mennä kävelyksi, vaan jatkoi tiukasti Jazzin johdon jahtaamista. Hyvien maalipaikkojen luominen vaan oli edelleen hankalaa. Jazz sai luotua yhden loistavan paikan, mutta Rasmus Jokisen viimeistely pienestä kulmasta pysähtyi tolppaan.

HJS:ää lykästi vihdoin 72 minuutilla. Alhaalta asti rakennettu tilanne ilmaantui loistavan kombinaation jälkeen Simo Paakkaselle eikä keskikenttäpelaaja erehtynyt pilkun tietämiltä vetämään päästessään.

Lisää uskoa maalista saanut HJS tuli uudestaan minuuttia myöhemmin. Maalintekijä Paakkanen pääsi vetämään hyvästä paikasta boksin tuntumasta, mutta tarvittava tarkkuus jäi toisella kerralla puuttumaan.

HJS:n lisättyä riskitasoa pääsi Jokinen yrittämään 88 minuutilla pelkkää Immosta vastaan. Porilaispelurin viimeistely lipui maalin ohi.

Samalla minuuttiluvulla oli HJS tulla maalin päähän taistelemaan tosissaan jatkopaikasta. Oskari Luoman loistava keskitys löysi takatolpalta Miika Paussun, mutta Joa Ingves Jazz-maalissa venyi ja piti kotijoukkueen kahden maalin päässä.

Ottelun lisäajalla Eetu Kajannon turhautuminen purkautui protestoinnista tulleeseen toiseen keltaiseen korttiin ja ulosajoon. Lopullisen niitin jatkohaaveille iski hetken päästä Firmino, joka viimeisteli illan toisellaan Jazzin 4‒1-voiton.

”Epäonninen alku jaksolle, mutta siitä huolimatta pelasimme ennakkoluulottomasti ja lähdimme tekemään meidän juttuamme ja pelaamaan sen mukaisesti. Kopissa puhuimme, että pystymme olemaan vielä parempia ja saimme käännettyä ekan jakson lopun turhautumista voimaksi. Teimme hienolla kombinaatiolla kauniin maalin ja senkin jälkeen oli pari paikkaa, mutta niistä ei enää onnistuttu”, Koivuniemi summasi.

Hyvästä pelaamisesta huolimatta voitot Kakkosen joukkueista kiertävät vielä. Koivuniemi korostaa henkisen jaksamisen merkitystä.

”Tappio harmittaa aina totta kai. Seuraava peli tulee nopeasti ja silloin on taas uusi mahdollisuus voittaa. Siihen on vaan uskottava ja jatkettava hommia sen eteen. Nyt unohdetaan tämä peli nopeasti ja otetaan kaikki hyvä mukaan, mitä on ollut. Toitotetaan niitä asioita, joita olemme tehneet hyvin ja treenataan pikkujuttuja kuntoon, joista välillä tulee vaikeuksia. Tulosta on tulossa aivan varmasti”, Koivuniemi valoi uskoa.

Debytantti Atte Ora päivän onnistujia

17-vuotias Ora esiintyi 90 minuuttia heti debyytissään pelaten kuin aikamies. Aamupäivällä avauspaikastaan kuullut toppari otti näyttöpaikastaan kaiken irti.

”Hieno fiilis oli koko päivän ja vähän alkoi toki jännittämäänkin. Mutta ihan hyvin meni koko päivä. Tulos jäi tietenkin harmittamaan, mutta tästä jatketaan eteenpäin.”

Ora nautti keskiviikon hyvätempoisesta kamppailusta.

”Jotenkin tuntuu, että nopeatempoisemmat pelit sopivat minulle paljon paremmin. Kun tempo ei ole kova niin aina ei pääse oikein peliin mukaan. Tänään oli hyvä nurtsikenttä niin oli kiva pistää vähän liukua ja saada hyvää fiilistä siitä. Vastassa oli hyvä hyökkääjä niin se toi sopivaa lisähaastetta ja kivaa tekemistä”, Ora kuvaili.

A-junioreiden SM-karsintasarjaa tahkonnut Ora näki selviä eroja junnupelien ja kovan Kakkosen tason joukkueen kohtaamisen välillä.

”Kavereiden koko ja fyysisyys olivat selvimmät erot. Ikinä ei ole tullut Firminon kaltaista kokonaisvaltaista hyökkääjää vastaan pelattua, joka on noin vahva, nopea, hyvä hyppäämään ja osaa tehdä jalalla kaikkea. Oli hauska taistella hänen kanssaan.”

Oraan kasvoilta paistoi hyvästä debyytistä huolimatta kova pettymys.

”Olimme pilkkuun asti parempi jengi. Siinä meni sitten keskittyminen muuhunkin, kun tuli pari kyseenalaista tilannetta. Ihan hyvää peliä oli, taistelimme kovaa ja saimme pidettyä heidän pahimmat hyökkääjänsä kurissa. Tulos jäi uupumaan, mutta se on fudista ja välillä käy näin.”

”Toisella jaksolla yritimme vaan mennä eteenpäin ja saimme yhden maalin. Meillä oli paikkamme ja pari kulmaa, joiden kautta tulos olisi voinut olla erilainen.”

Hyvät näytöt pöytään lyönyt nuorukainen totesi, että onnistunut debyytti lisäsi näyttöhaluja entisestään.

”Kyllä omasta esityksestä sen verran hyvä fiilis jäi tappiosta huolimatta, että nälkä kasvoi tästä ehdottomasti.”

HJS pelaa seuraavan kerran sunnuntaina, kun Kakkosessa vastaan tulee Espoon Palloseura. Ottelu pelataan Pullerin tekonurmella kello 18.00.

Kokoonpano:

Joonas Immonen (mv)

Sil Bos

Severi Keskitalo

Atte Ora

Matias Jokinen (Martin Kauppinen 80’)

Lauri Kesti (Oumar Balde 12’)

Simo Paakkanen (Kimi Larjanne 80’)

Miika Paussu

Matias Junna (Oskari Luoma 59’)

Eetu Kajanto

Valtteri Lindberg (Kalle Kopra 59’)

---

Antti Katajisto (mv)

Tilastot
FC Jazz

4 - 1

(2-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30