Hämeenlinnan Jalkapalloseura joutui lähtemään Raumalta kotimatkalle tyhjin käsin, kun Pallo-Iirot käänsi tunteikkaan ottelun itselleen numeroin 2‒1 (1‒1).
”Olisihan se ollut kiva saada jotain kotiin tuomista, mutta näin tällä kertaa. Emme saaneet ihan samanlaista virettä päälle kuin Atlantis-pelissä. Jätkiä ei voi syyttää, vaan jokainen yritti parhaansa. Tänään ei vaan riittänyt”, tuumaili HJS:n päävalmentaja Mikko Manninen.
HJS:n ottelun alku sekava. Iirot sai ensimmäisen paikan heti avausminuutilla, kun kommunikaatiokatkos avasi paikan boksista, mutta Joonas Immonen torjui.
Iirot sai avauspuoliskolla kaksi rankkaria, joista ensimmäinen tuomittiin kolmannella minuutilla, kun Juuso Aallon veto osui senttien päästä Sil Bosin käteen rangaistusalueen rajan tuntumassa. Immonen oli kuitenkin mies paikallaan ja nollasi Elias Ahteen yrityksen alakulmasta.
Pian pilkun jälkeen sekaannus omassa päässä pakotti Elmeri Supperin ottamaan aikaisen varoituksen ja kun kuudennella minuutilla Aalto veti pallon ylärimaan, oli HJS:n aika herätä.
Ottelun kulku tasoittui ja HJS siirtyi 1‒0-johtoon 19 minuutilla. Eetu Pellikka asettui pallon taakse vapaapotkuun noin 20 metristä ja iski upean kierteisen pallon etuyläkulmaan.
22 minuutilla Eero Lamberg pääsi tälläämään puolivolleyn kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta pallo meni tolppaa hipoen maalin ohi.
27 minuutilla Aalto kolisutteli kehikkoa uudestaan. 17 metristä tuomittu vapari leijaili tolppaan, ja HJS säästyi takaiskulta.
Lisäajalla Iiroille tuomittiin toinen heppoinen pilkku, kun Bos voitti pääpallon boksissa, mutta erotuomari Jesse Salon mielestä väärällä tavalla Iirot-pelaajan kaatuessa Bosin edessä. Tällä kertaa pallon taakse asettui Aalto, joka viimeisteli Iirot-tasoihin jakson viimeisestä suorituksesta.
HJS sai peliään paremmin balanssiin toiselle jaksolle, jonka alku eteni tasaisissa merkeissä. 64 minuutilla vaihdosta kentälle tullut Valtteri Lindberg sahasi Eetu Kajannon kanssa Iirot-puolustuksen halki, mutta viuhuva kuti meni harmillisesti niukasti tolpan väärältä puolelta.
68 minuutilla nähtiin vaaran paikka HJS:n päässä. Iirot pääsi vetämään keskityksen jälkeisestä irtopallosta, mutta Supperi torjui pallon maaliviivalta.
Iirojen voittomaali nähtiin 72 minuutilla. Iirot murtautui hienosti vasenta laitaansa pitkin keskityspaikkaan ja maalin eteen täysin vapaaksi jäänyt Ahde ohjasi pallon maaliin lähietäisyydeltä.
HJS nosti viimeiseksi kympiksi lisää pääpelivoimaa kärkeen Supperin muodossa. Loppua kohden HJS sai painostusta Iirojen alueelle, mutta laadukkaat maalipaikat jäivät vähiin.
Lisäajalla nähtiin HJS:ää kuohuttanut tilanne. Koko kauden pilkkusaldo näyttää edelleen nollaa, kun viidestä metristä viimeistelemässä ollut Lindberg kaadettiin kahden käden vyötäröjuntalla maihin, mutta haaveet pilkusta haihtuivat Salon käsien levitykseen. Tuomiot bokseissa jättivät Mannisen mietteliääksi.
”Kaksi aika helppoa pilkkua, en edes tiedä, mistä se ensimmäinen tuli. Varmaan ihan samanlainen rike oli lisäajalla toisessa boksissa. Mutta ne on vihelletty ja ne ovat asioita, joihin emme voi vaikuttaa niin en tiedä, kannattaako sen enempää niitä märehtiä.”
HJS:n pallollinen pelaaminen jätti tänäänkin toivomisen varaa ja varsinkin ensimmäisellä jaksolla syöttöketjut jäivät minimaalisiksi. Vaikka toiselle jaksolle tekeminen parantui hiukan, on sillä saralla varaa parantaa.
”Ehkä siinä näkyy vähän itseluottamuksen puute. Luovumme pallosta turhan nopeasti ja yritämme pelata yhdellä kosketuksella, kun olisi paikka ottaa haltuun ja rauhoittua. Täytyy vain uskaltaa pitää palloa enemmän, ja sitä meidän pitää pystyä parantamaan”, Manninen totesi.
Omassa päässä tuli pari nukahdusta, jonka myötä syntyi myös ratkaiseva takaisku.
”Ei boksipuolustaminenkaan ollut ihan niin hyvää kuin Atlantista vastaan. Muutama harmittava unohdus ja toisessa maalissa Ahde pääsi olemaan aika vapaana. Siinä hävitettiin vastustajan pelaajat.”
Päivän positiivista antia oli HJS:n avauskokoonpanossa Kakkosessa uransa ensimmäistä kertaa esiintynyt Kimi Larjanne, jonka tunnin pituinen iltapuhde sujui plusmerkkisesti.
”Hyvältä tuntuu, onhan se hienoa päästä pelaamaan, mutta häviö vähän pilaa tätä ensimmäistä peliä. Onhan peli Kakkosessa paljon kovempaa kuin A-junnuissa, mutta kyllä siihenkin tottuu.”
Larjanteen mielestä HJS:n pelissä eniten parannettavaa jäi hyökkäyspelaamiseen.
”Emme olleet pallon kanssa kovin hyviä. Emme päässeet hirveästi paikoille ja se oli sellaista keskialueen pomputtelua. Siinä on kehitettävää. Puolustimme ihan hyvin eikä vastustajallakaan paikkoja juuri ollut.”
Myös Atlantis-pelissä kentällä nähty Larjanne toivoo, että minuutteja tulee lisää loppukauden aikana.
”Se on tavoite totta kai. Mahdollisimman paljon pelejä ja lisää kokemusta Kakkosesta. Nämä pelit kehittävät.”
Kimi ja muut taistelijat ovat estradilla seuraavan kerran ensi viikon lauantaina Kaurialassa Tampere Unitedia vastaan. Ottelu alkaa kello 16.00.
Kokoonpano:
Joonas Immonen
Elmeri Supperi
Jonathan Ndongala
Sil Bos
Eero Lamberg (Innocent Nshizirungu 69’)
Simo Paakkanen
Jami Kyöstilä
Eetu Pellikka (Oumar Balde 51’)
Oskari Luoma
Kimi Larjanne (Valtteri Lindberg 61’)
Eetu Kajanto
--
Joonas Orava
Matias Junna