26
TOU
19.00
Edustus, Kakkonen

Ilves-Kissat - HJS   2 - 3

Kauppi 3 TN

HJS lähtee Tampereelle Ilves-Kissojen kaatoon

Hämeenlinnan Jalkapalloseuran pelit Kakkosessa jatkuvat huomenna, kun joukkue matkustaa Kaupin tekonurmelle Ilves-Kissojen vieraaksi.

Sarjassa toisena oleva Ilves-Kissat lähtee huomiseen otteluun ilman tappioita. Neljästä pelistä joukkue on kerännyt kolmella voitolla ja yhdellä tasapelillä 10 pistettä.

Kotijoukkueen kauden ottelut ovat olleet erittäin maalirikkaita, sillä peleissä on nähty peräti 20 maalia. HJS:n Matias Junna odottaakin mielenkiintoista kamppailua.

”Hyvät odotukset huomisesta. Olemme valmistautuneet peliin tosi hyvin ja käyty läpi asioita, joilla kaadetaan vastustaja huomenna.”

Junna teki debyyttinsä Kakkosessa kauden avausottelussa Piffeniä vastaan ja oli FC Jazzia vastaan avauksessa Suomen cupissa. 16-vuotias puolustaja on päässyt miesten maailmaan mainiosti mukaan.

”Kivalta on tuntunut. Tempo on kova ja kaikki pelit ovat tiukkoja. Kehittäviä pelejä tulee todella paljon.”

HJS:n päävalmentaja Tommi Silvennoinen kertoo, että HJS lähtee huomista kohti positiivisella fiiliksellä.

”Itse asiassa kyllä tosi hyvillä mielin. Alla on hyvät kaksi päivää valmistavia treenejä ja saamme lisäksi Lauri Kestin, Eetu Pellikan ja Ossi Lehtosen takaisin penkille ja kaikille peliaikaa huomenna. Pelaajiston suhteen näyttää pitkästä aikaa ihan valoisalta. Sekin nostaa meidän kaikkien mielialaa. Uusia vammoja tai muita sellaisia ei ole tullut.”

HJS lähtee perjantaihin allaan kauden ensimmäinen nollapeli ja tasapeli ottelusta EPS:ää vastaan. Itseluottamus joukkueessa on hyvässä uomassa huolimatta tuloksellisesti haastavasta kauden alusta.

”Totta kai itseluottamus on kunnossa. Ja miksi sen pitäisi muuttua mihinkään. Sarja on pitkä ja se on alkanut näin meidän kannalta, mutta tiesimme, että kun olemme lähes täysin uusi joukkue niin kasvukipuja tulee. Päästettyjen maalien määrä on puolitoista per peli ja se on tässä sarjassa ihan riittävää luokkaa. Ehkä meidän pitää oppia ensin puolustamaan joukkueena ennen kuin opimme voittamaan. Toivotaan, että se on niin”, Silvennoinen kertoo.

Junna allekirjoittaa, että itseluottamuksessa ei ole kolhuja.

”Treeneissä on ollut hyvä fiilis ja siellä vedetään aina täysillä. Lähdetään voittamaan ja antamaan kaikkemme niin kuin aina”, Junna lupaa.

Ilves-Kissat‒HJS perjantaina 26.5. Kaupissa kello 19.00.

Tilastot
Ilves-Kissat

2 - 3

(2-1)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30