Hämeenlinnan Jalkapalloseuran pistetili karttui yhdellä, kun joukkue tasasi pisteet Espoon Palloseuran kanssa 0‒0-tuloksella. Kauden ensimmäisen nollapelin arvoa nostaa se, että HJS joutui pelaamaan lähes koko toisen puolikkaan vajaalla Hamza Lassouedin kahden varoituksen ja siitä seuranneen ulosajon myötä.
HJS:n ensimmäinen jakso oli nihkeä aivan jakson alkua ja loppua lukuun ottamatta. Hyökkäyspelaaminen ei ottanut tuulta purjeisiinsa, mistä kertoo myös nolla vetoa EPS-maalia kohti. EPS oli jakson keskivaiheilla hallitsevampi osapuoli, mutta espoolaisetkaan eivät vaarallisilla maalipaikoilla juhlineet. Kovaa vääntöä läpi ottelun HJS-puolustuksen kanssa käynyt Ville Kiiski pääsi yrittämään kolmesti, mutta hänen kaksi ensimmäistä yritystään menivät yli ja kolmannen Joonas Immonen torjui suht helposti.
HJS:n päävalmentaja Tommi Silvennoinen sekä ysikymppisen kentällä painanut Miika Paussu pitivät ensimmäisen jakson pelaamista vaikeana.
”Ekalle kympille tulimme ihan hyvin ja saimme oikealta kaistalta luotua uhkaa, mutta aika piippuun jäivät ne kaikki kolme tilannetta. Niistä olisi edes pari vetoa pitänyt saada aikaiseksi. EPS sai sen jälkeen momentumia, kun meidän itseluottamuksemme vähän helisi siinä. Jakson loppua kohden pääsimme taas lähemmäksi 50/50-pelaamista”, Silvennoinen kertoi.
”Emme pystyneet pitämään palloa ylhäällä, vaan aika paljon vain omalla puoliskolla. Emme olleet vaarallisia ensimmäisellä jaksolla”, Paussu puolestaan mietti.
Toinen jakso
HJS tuli toiselle jaksolle huomattavasti paremmalla otteella. Ottelun ensimmäinen paikanpoikanen hämeenlinnalaisille tuli heti jakson alussa, kun Immonen lähetti pitkällä avauksella Jonni Thusbergin juoksukilpailuun espoolaisten puolustusta vastaan. Thusberg yritti nostaa pallon yli Oskar Lyberopouloksen, mutta pallo meni maalin yli.
Kalle Kopra oli lähellä maalintekoa 54 minuutilla. Elmeri Supperi jatkoi Lassouedin antaman vapaapotkun takatolpan tienoille, mutta Kopran pienestä kulmasta lähtenyt jatko meni harmittavasti sivuverkkoon.
HJS:n orastava hyvä ote kaatui 57 minuutilla. Ensimmäisellä jaksolla keltaisen kortin saanut Lassoued repi espoolaispelaajaa paidasta erotuomari Juho Niemisen mielestä liian rajusti ja hän lähetti armotta Lassouedin toisella keltaisella kohti suihkua.
”Ymmärrän, että pelatessa on tunnetilaa ja puhuimme tauolla, että jos on lappu alla niin pitää pelata fiksusti. Mitä siinä sitten meni, 12 minuuttia, kun jäimme vajaalle”, Silvennoinen pyöritteli.
Isäntien punaisen kortin jälkeen HJS:n peli meni hiljalleen enemmän puolustusvoittoiseksi. Vajaalla pelaamisesta huolimatta HJS:n ensimmäinen veto maalia kohti koitti 61 minuutilla, kun Severi Keskitalo pyssytti noin 30 metristä kulman jälkitilanteesta pallon Lyberopouloksen syliin.
71 minuutilla HJS rynnisti Jonathan Ndongalan ja Kopran voimin nopeaan vastahyökkäykseen. Kopra pelasi pallon pystyyn Ndongalalle, joka yritti roikottaa pallon yli kaukana maaliltaan olleen Lyberopouloksen. Yritys ei kuitenkaan tuottanut kaivattua tulosta.
80 minuutilla EPS:n Toni Sjöstedt päätti koittaa reidestään löytyvää ruutia 30 metristä. Pallo otti pahan pompun juuri ennen Immosta, mutta HJS-veskarin hanskat liimasivat pallon varmasti.
Ottelun vaarallisin paikka tuli 89 minuutilla. EPS murtautui HJS:n boksiin oikealta laidaltaan. Syöttö keskelle tavoitti Urho Kumpulaisen, mutta Ndongala blokkasi vedon kulmaksi lähes maaliviivalta.
Immonen aiheutti kotiyleisölle sydämen lisälyöntejä varsinaisen ajan viimeisellä minuutilla. Maalipotku epäonnistui ja Kiiski pääsi puolittain läpi. Hyökkääjän ulkosyrjän kuti meni reilusti maalin ohi.
HJS oli päättää ottelun riemukkaasti. Kopra pääsi laukomaan boksin sisältä eikä laukaus mennyt montaakaan senttiä EPS-maalin ohi.
Ilonaiheita sunnuntaipäivässä oli HJS:n mainio puolustuspelaaminen, sillä EPS ei ylivoimastaan huolimatta päässyt Kumpulaisen paikkaa lukuun ottamatta hyville paikoille. Osansa asiassa oli myös erittäin uhrautuva laukausten peittäminen.
”Tauolla juttelimme tietyt asiat ja tulimme hyvällä ilmeellä kentälle. Sitten punainen teki pelistä hienon puolustustaistelun, joka toi meille pisteen. Puolustusviisikko pelasi todella hyvin ja uhrautuvasti, ja Oumar Balde oli heidän yläpuolellaan myös hyvä. Kauden ensimmäinen nollapeli on hieno juttu”, Silvennoinen sanoi.
Keskikentällä uurastanut Paussu oli niin ikään iloinen nollapelistä.
”Kyllä sen punaisen jälkeen homma meni vähän enemmän puolustusorientoituneeksi. Puolustaminen toimi hienosti ja pidimme nollan, siinä mielessä meni hyvin.”
Puolustamisen ohessa HJS yritti iskeä vastaan terävästi. Muutaman kerran Pullerin puukatsomoissa noustiin istuma-asennoista jo varpaiden varaan valmiina tuulettamaan, mutta tällä kertaa osumat jäivät näkemättä.
”Jonni ja Kalle yrittivät yksilötasolla koittaa ratkaista ja saada aikaiseksi yksittäisiä tilanteita. Ja pari kertaa käytiinkin lähellä. Mutta piste on piste ja siihen pitää olla tyytyväinen”, Silvennoinen päätti.
Yleisöä Pullerilla oli tänään 277. Kiitos kannustuksesta!
HJS:n seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 2.6. kello 19.00. Pelipaikka varmistuu lähempänä. Sitä ennen ensi viikon perjantaina on edessä vierasreissu Tampereelle Ilves-Kissojen vieraaksi.
Kokoonpano:
Joonas Immonen
Oskari Luoma (Matias Jokinen 68’)
Elmeri Supperi
Sil Bos
Severi Keskitalo
Hamza Lassoued
Oumar Balde
Miika Paussu
Jonni Thusberg
Kalle Kopra
Innocent Nshizirungu (Jonathan Ndongala 64’)
--
Joonas Orava (mv)
Daniel Pensasto
Kimi Larjanne
Eetu Pellikka
Martin Kauppinen