20
HUH
17.30
Edustus, Kakkonen

HJS - TPV  2 - 1

Säästöpankki-areena

Kauden kotiavauksessa vastassa TPV

Hämeenlinnan Jalkapalloseura pääsee avaamaan Kakkosen kotiottelut lauantaina, kun se isännöi Tampereen Pallo-Veikkoja.

HJS ja TPV kohtasivat kuukausi sitten harjoitusottelussa. TPV johti ottelua 2‒0 Antti Kujalan ja Akseli Paavolan maaleilla, mutta HJS tuli tasoihin toisen jakson aikana Jonni Thusbergin ja Valtteri Ahokkaan osumilla.

TPV on aloittanut Kakkosen voitolla ja tappiolla. Avauskierroksella se kaatoi Ilves/2:n maalein 1‒0, mutta joutui kokemaan 0‒2-kotitappion Pallo-Iiroille toisessa ottelussaan. Perinteikäs TPV on viimeisten viiden kauden aikana pelannut niin Ykköstä (nykyinen Ykkösliiga), Kakkosta kuin Kolmosta. Tähän kauteen joukkue lähti nousijajoukkueena, mutta on rakentanut kilpailukykyisen joukkueen.

”TPV on ollut kohtaamistamme treeni- ja sarjakauden joukkueista ylivoimaisesti taistelevin joukkue. Se ei anna yhtään periksi, vaan vie tilanteet loppuun asti. Se on sellainen asia, johon meidän pitää olla valmiina huomenna”, HJS:n päävalmentaja Mikko Manninen sanoo.

”TPV:llä on kokeneita pelaajia, jotka ovat pelanneet korkeammallakin. Joukkueessa on sopivasti myös nuorta pelaajaa mukana. Rakenteellisesti heidän jenginsä on aika samanlainen kuin meidän”, Manninen jatkaa.

HJS lähtee kauden kolmanteen otteluun neljästä pisteestä. Avauskierroksella tuliaisena oli tasapelipiste Turusta ja viime viikonloppuna joukkue voitti SexyPöxyt Espoossa pelatussa ottelussa maalein 2‒1.

Tällä viikolla joukkue on treenannut taas ahkerasti viikon huipennusta silmällä pitäen. Viikkoon mahtui myös piristystä, kun pelaajat vierailivat omien kummijoukkueidensa harjoituksissa

”Ihan hyvä ja ja ehjä treeniviikko on takana. Sen puoleen ei ole mitään ihmeellistä. On mukavaa päästä kotiyleisön eteen pelaamaan. Sarjassa jos haluaa pärjätä, niin kotona pitää olla hyvä. Tulosta lähdetään totta kai hakemaan”, Manninen toteaa.

HJS:n puolustuslinjassa kauden aloittanut Simo Paakkanen on tyytyväinen siihen, miten joukkueen kausi on lähtenyt käyntiin.

”Ihan positiivisesti on mennyt. Voitto ja tasuri on alla, ja siitä on hyvä lähteä eteenpäin. Fiilis joukkueessa on hyvä ja peliä kehitetään koko ajan eteenpäin”, Paakkanen kertoo.

Paakkanen odottaa huomisesta kovaa kamppailupelaamista.

”Fyysinen joukkue tulee vastaan ja aika suoraviivainen myös. He ovat erikoistilanteessa vahvoja, joten kamppailla saa huomenna tosi paljon.”

HJS pääsee avaamaan vihdoin myös kotipelit.

”Totta kai on hienoa päästä kotikentälle parin vieraspelin jälkeen. Kotikentän on oltava sellainen paikka, josta ei pisteet lähde pois. Tehdään kotikentästä meille vahva paikka”, Paakkanen lausuu.

Paakkanen on ollut alkuvuoden armeijassa, mutta ei ole antanut sen häiritä suorituksia kentällä.

”Kunto on hyvä ja niin on mielikin. Vähän epäsäännöllisesti treeneihin pääsee, mutta silloin tullaan kun on mahdollisuus. Tatsi ei ole päässyt karisemaan”, Paakkanen toteaa.

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30